Opettaja / Erityisohjaaja, Lastensuojeluyksikkö Kannuspolku, Orimattila
Etsimme nyt joukkoomme opettajaa / erityisohjaajaa, joka haluaa tehdä merkityksellistä työtä sydämellä – yhdessä välittävän ja ammattitaitoisen tiimin kanssa.
Oletko sydämeltäsi kasvattaja, joka uskoo jokaisen nuoren mahdollisuuksiin onnistua? Kannuspolulla tuemme lapsia ja nuoria, jotka tarvitsevat turvallisen arjen, läsnäoloa ja rohkaisua löytääkseen oman polkunsa.
Kannuspolku on erityistason sijaishuollon asuinyksikkö Orimattilassa ja koti seitsemälle 12–17-vuotiaalle lapselle. Yksikkömme sijainti on hyvien kulkuyhteyksien päässä, etäisyys Lahteen on vain 20,5 kilometriä ja Mäntsälään ajaa reippaassa 20 minuutissa.
Työsi meillä
Opettajana ja erityisohjaajana olet tärkeä osa nuorten arkea ja tulevaisuutta. Työsi on monipuolinen yhdistelmä opetusta, ohjausta ja kasvatuksellista läsnäoloa.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen riippuen siitä, miten rooli määritellään valitun hakijan kanssa. Tehtävää ja työaikaa voidaan räätälöidä hakijan toiveiden mukaisesti. Työ on pääsääntöisesti päivätyötä, mutta voi sisältää satunnaisesti myös ilta- ja viikonlopputöitä yksikön tarpeiden mukaan.
Tehtäviisi kuuluu
- Yksilö- ja pienryhmien kotiopetus sekä oppimisen tukeminen.
- Nuorten päivittäisen arjen tukeminen ja ohjaaminen.
- Tiivis yhteistyö lähikoulujen, sosiaalityön ja muun henkilöstön kanssa.
- Opetuksen suunnittelu ja toteutus yhteistyössä Orimattilan kaupungin koulujen kanssa. Päävastuu opetuksesta on Orimattilan kaupungilla.
- Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten kanssa.
- Työ on osin opettajan pedagogista työtä ja osin erityisohjaajan arjen tukitehtäviä, joten pääset soveltamaan luovuuttasi, joustavuutta ja vahvaa pedagogista osaamistasi monipuolisesti.
- Työssäsi tuet nuoria löytämään oppimisen ilon uudelleen ja rakentamaan uskoa omaan tulevaisuuteensa.
Toivomme sinulta
- Opettajan pätevyyttä (esim. perusopetuksen tai erityisopetuksen kelpoisuus) tai pedagogisia opintoja.
- Kykyä kohdata nuori aidosti, arvostavasti ja kannustavasti.
- Myönteistä ja ratkaisukeskeistä työotetta.
- Halua ja taitoa työskennellä moniammatillisessa tiimissä.
Lisäksi katsomme eduksesi mahdollisen kokemuksen lastensuojelusta.
Tarjoamme sinulle
- Työn, jolla on merkitystä joka päivä.
- Lämpimän, kannustavan ja osaavan työyhteisön.
- Mahdollisuuden kehittää opetusta ja omaa ammattitaitoasi.
- Työhyvinvointia tukevat edut ja turvallisen työympäristön.
- Palkka määräytyy yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukaan (kilpailukykyinen palkka) ja lisäksi maksamme tehtäväkohtaista palkanosaa sekä saatavuuslisää.
Kiinnostuitko?
Lisätietoja antaa aluejohtaja Heli Niemi (p. 050 523 3279). Pyrimme toteuttamaan haastatteluja joustavasti rekrytointijakson edetessä, joten jätäthän hakemuksesi pikaisesti, viimeistään 23.11.2025. Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (2002/504) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Lisäksi kaikille uusille työntekijöillemme tehdään huumausainetesti, joka tehdään tyypillisesti alku-/työhöntulotarkastuksen yhteydessä.
Meille on myönnetty Future Workplaces -sertifikaatti, joka myönnetään organisaatioille, joissa yrityskulttuuria kehitetään henkilöstöä kuunnellen, aidolla työntekijäymmärryksellä. Tämä on meille tärkeä tunnustus – ja sinulle työnhakijana merkki siitä, että meillä työelämä on oikeasti hyvällä mallilla.

- Osasto
- Lastensuojeluyksiköt
- Sijainnit
- Lastensuojeluyksikkö Kannuspolku, Orimattila
- Hakuaika päättyy
- 23. marraskuuta 2025
Kotico Oy yrityksenä
Kotico Oy on 100 % suomalainen ja itsenäinen sosiaali- ja terveysalan palveluntuottaja. Koticon omistavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Meille on tärkeää vastata yrityksemme toiminnasta ja laadusta avoimesti omilla kasvoilla. Kotico on syntynyt haaveesta rakentaa puhtaasti asiakasnäkökulmasta palveluita tarjoava kotimainen yritys. Toimimme viidellä eri hyvinvointialueella.