Ohjaaja, Lastensuojeluyksikkö Kaarrepolku, Seinäjoki
Haemme innostuneita ja osaavia ohjaajia / erityisohjaajia uutuuttaan kiilteleviin tiloihin tammikuussa 2026 avautuvaan Kaarrepolkuun.
Hei sinä sosiaali- ja terveysalan ammattilainen, joka haluat olla luomassa lapsille turvallista lapsuutta.
Olen Valtteri Välisaari ja olen toiminut aiemmin Koticolla Lastensuojeluyksikkö Kytöpolun yksikönjohtajana.

Olemme nyt avaamassa uutta lastensuojelun erityisyksikköä Kaarrepolkua, Seinäjoen Kärkeen – paikkaa, jossa lasten erityisyys ei ole ongelma vaan ymmärtämisen lähtökohta. Kaarrepolku avautuu tammikuussa 2026, ja nyt etsin rinnalleni ohjaajia ja erityisohjaajia, jotka eivät säikähdä karikkoja, vaan näkevät niiden yli. Me haluamme hoitaa työmme aidosti ja ennen kaikkea sisukkaasti.
Tämä työ ei ole kaikille – mutta se on sinulle, jolla on ammattitaitoa ja sydäntä sekä halu olla osana tiimiä, joka ei jätä ketään yksin.
Jokainen meistä koticolaisista on erilainen. Yksi asia kuitenkin yhdistää meitä kaikkia - haluamme tarjota lapsille avaimet parempaan elämään. Jos tunnet samoin, tule meille töihin.
Kaarrepolku on 7+7-paikkainen erityisyksikkö Seinäjoen Kärjessä. Me osaamme työskennellä lasten kanssa haasteeseen katsomatta, mutta erityisosaamisemme painottuu käytöshäiriöiden ja psyykkisten sekä neuropsykiatristen haasteiden kohtaamiseen.
Sinun tehtävänäsi on:
- Olla lapselle luotettava omaohjaaja ja kasvatusvastuullinen turvallinen aikuinen. Sinä olet lapsen asioiden paras asiantuntija.
- Tehdä yhteistyötä lapsen vanhempien, koulun ja muun verkoston kanssa.
- Tuoda koulutustaustasi, osaamisesi ja persoonasi koko moniammatillisen työryhmän käyttöön.
- Osallistua aktiivisesti oman moniammatillisen tiimisi hoito- ja kasvatustyöhön ja sen laadun raportointiin, arviointiin ja kehittämiseen.
Toivomme sinulta soveltuvaa pohjakoulutusta (perustutkinto tai AMK esim. lähihoitaja, sosionomi, sairaanhoitaja, yhteisöpedagogi, nuoriso- ja yhteisöohjaaja), kokemus sijaishuollosta on ehdottomasti plussaa. Etsimillämme henkilöillä on ammatillinen ja itsenäinen työote sekä kyky ohjata ja motivoida lapsia voimavaralähtöisesti. Lasten tarpeet otetaan meillä huomioon yksilöllisesti ja kuntouttavaa arkea rakennetaan lapsikohtaisesti. Tässä tehtävässä pääset aidosti hyödyntämään omaa osaamistasi ja persoonaasi. Tarjolla on siis merkityksellinen työ lasten rinnalla kulkijana ja tulevaisuuden mahdollistajana.
Vastineeksi ammattitaidon jakamisesta, saat:
- Ammatillisesti vahvan tiimin ja työyhteisön, jossa saa kokeilla, kehittää ja olla oma itsensä.
- Esihenkilön, joka on aidosti läsnä ja tukena arjessa.
- Työnkuvan, jossa pääset aidosti hyödyntämään erityisosaamistasi.
- Työelämälähtöistä täydennyskoulutusta (esimerkiksi Lapset puheeksi ja AVEKKI -koulutukset).
- Liikunta- ja kulttuuri / hierontaedun (400 €/vuosi).
- Kattavan työterveyshuollon Terveystalolla, laajan terveysturvavakuutuksen sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen.
- Säännöllistä ryhmätyöohjausta ja tiimipäiviä, sekä kehittämis- ja virkistyspäiviä, joilla tuetaan yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia.
- Palkka tehtävässä on yksityisen sosiaalialan työehtosopimuksen G22- tai G24-palkkatasoa riippuen koulutustaustastasi. Lisäksi sinulla on mahdollisuus henkilö- ja tehtäväkohtaisiin lisiin omaan erityisosaamiseesi perustuen.
Koticolla jokainen työntekijä on arvostettu omana itsenään. Uskomme vahvasti mahdollisuuksiimme vaikuttaa ihmisiin ja yhteiskuntaan.
Kiinnostuitko?
Odotamme hakemustasi innolla ja aloitamme haastattelut jo hakuaikana. Hae siis heti, kuitenkin viimeistään 12.10.2025. Lisätietoja tehtävästä antaa Valtteri ja Juuso.
- Yksikönjohtaja Valtteri Välisaari, 050 551 0733.
- Toiminnanjohtaja Juuso Ahopelto, 050 322 6044.
Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lain lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (2002/504) mukainen hyväksyttävä rikosrekisteriote. Lisäksi kaikille uusille työntekijöillemme tehdään huumausainetesti, joka tehdään tyypillisesti alku-/työhöntulotarkastuksen yhteydessä.
Meille on myönnetty Future Workplaces -sertifikaatti, joka myönnetään organisaatioille, joissa yrityskulttuuria kehitetään henkilöstöä kuunnellen, aidolla työntekijäymmärryksellä. Tämä on meille tärkeä tunnustus – ja sinulle työnhakijana merkki siitä, että meillä työelämä on oikeasti hyvällä mallilla.

- Osasto
- Lastensuojeluyksiköt
- Sijainnit
- Seinäjoki
- Työsuhteen tyyppi
- Kokoaikainen
- Hakuaika päättyy
- 12. lokakuuta 2025
Kotico Oy yrityksenä
Kotico Oy on 100 % suomalainen ja itsenäinen sosiaali- ja terveysalan palveluntuottaja. Koticon omistavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Meille on tärkeää vastata yrityksemme toiminnasta ja laadusta avoimesti omilla kasvoilla. Kotico on syntynyt haaveesta rakentaa puhtaasti asiakasnäkökulmasta palveluita tarjoava kotimainen yritys. Toimimme viidellä eri hyvinvointialueella.