Ohjaajia/Perheohjaajia kesätöihin, Jyväskylä
Kesätöissä Koticolla hyödynnät osaamistasi ja saat tehdä merkityksellistä työtä. ❤ Edessäsi on ikimuistoinen kesä, hae paikkaasi heti!
Lastensuojelu- ja avo- ja perhekuntoutusyksiköihimme sekä yhteisölliseen asumiseen Jyväskylään etsitään ohjaajia/perheohjaajia kesätöihin.
Nautitko monipuolisesta työstä, yhdessä tekemisestä sekä siitä, että voit työssä hyödyntää omia vahvuuksiasi ja jopa harrastuksiasi? Meillä saat tehdä työtä omalla persoonallasi ja hyödyntää monipuolisesti omaa osaamistasi sekä kiinnostuksen kohteitasi.
Työsuhde on määräaikainen toukokuusta elokuun loppuun tai sopimuksen mukaan. Pyrimme myös joustavasti mahdollistamaan eri elämäntilanteisiin sopivia työjärjestelyitä.
Millainen kesätyö sinua odottaa? 🌞
Lastensuojeluyksikössä
Lastensuojeluyksikkömme tarjoavat lämminhenkisen ja turvallisen kasvuympäristön 7–17-vuotiaille huostaanotetuille tai avohuollon tukitoimin sijoitetuille lapsille.
Ohjaajana tuet ja kannustat lapsia ja nuoria arjen haasteissa sekä osallistut nuoren hoidon ja kasvatuksen arviointiin. Työn lähtökohtana on lapsen kuuleminen, kunnioittava kohtelu sekä osallisuuden tukeminen. Työtä tehdään aina tiiviissä yhteistyössä koko moniammatillisen tiimin kanssa.
Työ on kolmivuorotyötä.
Lue lisää Kotorannasta: Lastensuojeluyksikkö Kotoranta
Yhteisöllisessä asumisessa
Tukiasuntoyksikkö Kotorinne sijaitsee Jyväskylän Samulinniemessä. Kotorinteessä tuotamme yhteisöllistä asumista lastensuojelun jälkihuollon ja aikuissosiaalityön asiakkaille, sekä mielenterveyskuntoutujille. Asukkaat asuvat omissa vuokra-asunnoissaan ja henkilökunta on paikalla arkisin klo 7–20 ja viikonloppuisin klo 8-20.
Työhön kuuluu asukkaan ohjaaminen asukkaan omassa kodissa sekä Kotorinteen yhteisissä tiloissa ja kodin ulkopuolella. Ohjaajan tehtävänä on vahvistaa asukkaan toimintakykyä suhteessa arjen hallintaan ja asumisen taitoihin. Yksilöllisen suunnitelman ja viikko-ohjelman mukaisesti asukasta tuetaan mm. kodista huolehtimisessa, talousasioiden hoitamisessa, terveydenhoitoon liittyvissä asioissa ja sosiaalisten suhteiden muodostamisessa. Työhön sisältyy myös ryhmätoimintojen ohjaamista.
Sinulla tulee olla soveltuva lääkehoidon koulutus, ajokortti ja hygieniapassi.
Lue lisää Tukiasuntoyksikkö Kotorinteestä: Tukiasuntoyksikkö Kotorinne
Avo- ja perhekuntoutustyössä
Työssä pääset osaksi moniammatillista tiimiä, jossa jokainen tuo osaamisensa ja vahvuutensa työn toteutukseen. Työajat ovat joustavat ja itse työ monipuolista, haastavaa ja antoisaa.
Avo- ja perhepalveluissa perheohjaajat tukevat kokonaisvaltaisesti asiakkaiden arkea ja hyvinvointia. Perheohjaajan työnkuva rakentuu perhekuntoutusyksikössä työskentelystä sekä kotiinpäin tuotetuista avopalveluista. Jyväskylässä tuotamme perhekuntoutusta perhekuntoutusyksikössä, missä perhe asuu kuntoutusjakson ajan. Kotiinpäin tuotettaviin palveluihin kuuluvat sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaiset avopalvelut, mm. perhekuntoutus, perhetyö, ammatillinen tukihenkilötoiminta sekä jälkihuolto. Työtä tehdään tavoitteellisesti niin yksilöille kuin perheillekin.
Perheohjaajana työskentely on monipuolista, haastavaa, jatkuvasti ammatillisesti kehittävää ja mielenkiintoista asiakkaan rinnalla kulkemista.
Työtä tehdään klo 8–21 välillä, pääsääntöisesti arkisin. Liikkumista varten tarvitset ajokortin.
Lue lisää avo- ja perhekuntoutusyksiköstämme: Avo-ja perhekuntoutusyksikkö Kotorinne
Toiveemme sinua kohtaan
Voit olla sosiaali- tai terveysalan viimeisen vuoden opiskelija tai jo valmistunut, jolloin sinulla on AMK-tutkinto tai perustason koulutus.
Mitä me tarjoamme sinulle?
- Työyhteisön, jossa yksilöllinen hyväksyntä ja keskinäinen luottamus on kaiken toiminnan perusta.
- Saat työhösi kattavan perehdytyksen sekä työyhteisön ja läsnä olevien esihenkilöiden tuen.
- Arvostavan ja mahdollistavan esihenkilön tuen työllesi, mikä näkyy esimerkiksi toiveita huomiovana työvuorosuunnitteluna.
- Palkkatasosi määräytyy tutkintosi perusteella (yksityisen sosiaalipalvelun alan TES:n palkkaluokka G20C tai G22).
Kiinnostuitko?
Tartu tilaisuuteen ja hae kesätöihin viimeistään 2.2.2025. Haastattelemme hakijoita jo hakuajan puitteissa, ja valintoja tehdään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
Lisätietoja tehtävästä antaa yksikönjohtajat Riia Suominen puh. 044 901 4449 (lastensuojelu), Anne-Mari Hietikko puh. 044 745 0054 (avo- ja perhekuntoutus) ja Kaisa Yliruka puh. 044 799 7085 (yhteisöllinen asuminen).
Huomioithan, että tehtävään valitun tulee esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6 §:n 2 mukainen lasten kanssa työskenteleviltä vaadittava rekisteriote.
- Osasto
- Kesätyö
- Sijainnit
- Jyväskylä
- Työsuhteen tyyppi
- Määräaikainen
- Hakuaika päättyy
- 02. helmikuuta 2025
Kotico Oy yrityksenä
Kotico Oy on 100 % suomalainen ja itsenäinen sosiaali- ja terveysalan palveluntuottaja. Koticon omistavat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Meille on tärkeää vastata yrityksemme toiminnasta ja laadusta avoimesti omilla kasvoilla. Kotico on syntynyt haaveesta rakentaa puhtaasti asiakasnäkökulmasta palveluita tarjoava kotimainen yritys. Toimimme viidellä eri hyvinvointialueella.
Ohjaajia/Perheohjaajia kesätöihin, Jyväskylä
Kesätöissä Koticolla hyödynnät osaamistasi ja saat tehdä merkityksellistä työtä. ❤ Edessäsi on ikimuistoinen kesä, hae paikkaasi heti!
Hakemuslomakkeen lataaminen